Perhokalastuksen perusteet – mitä on perhokalastus?

Mitä perhokalastus on?

Perhokalastus on ikivanha kalastusmuoto, jossa kalan luontaista ravintoa matkivalla syötillä eli perholla kalastetaan pinnalta syöviä kalalajeja, kuten taimenta, harjusta ja lohta.

Perhokalastus on monipuolinen ja mielenkiintoinen harrastus, jossa saa nauttia luonnossa olemisesta, jännittävistä kalan väsytystaisteluista ja uuden oppimisesta. Perhokalastusta voi harrastaa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Oikeanlaisten ottiperhojen löytäminen parhaan kalansaaliin varmistamiseksi yhdessä elämyksellisten kalareissujen kanssa pitävät harrastuksen varmasti mielenkiintoisena.

Ja jos innostuu sitomaan itse omat perhonsa, voi perhokalastusta harrastaa silloinkin, kun ei ole varsinainen kalastusaika, sillä perhonsidonnassa riittää puuhaa ja opeteltavaa.

Tässä artikkelissa on kaikki perhokalastuksen perusteista ja alkeet perhokalastuksen ymmärtämiseksi.

Perhokalastuksen hienous piilee sen monipuolisuudessa

Perhokalastuksessa myöskään kalastuspaikat eivät ole koskaan liian kaukana, sillä perhokalastusta voi harrastaa monipuolisesti erilaisissa vesistöissä.

Varsinainen perhokalastussesonki on huhtikuusta syyskuuhun, mutta myös loppusyksy ja talvikin voivat tarjota kalasaalista.

Suomessa perhokalastukseen on erinomaiset edellytykset, sillä tuhansien järvien maassa riittää vesistöjä ja runsasta kalastoa. Kalastamaan pääsee helposti, sillä perhokalastusta voi harrastaa niin joissa, järvissä kuin merelläkin.

Parhaat perhokalastuspaikat Suomessa

Suomessa suosituimmat alueet ovat Keski-Suomen kosket ja Pohjois-Suomen vedet, mutta hyviä kalastuspaikkoja riittää muuallakin. Mielenkiintoista ja vaihtelevaa perhokalastuksesta tekee se, että sitä voi varioida monella tavalla. Paikan valinnalla on merkitystä siihen, mitä kalaa tulee saamaan, ja siten määräytyy myös kalastusvälineiden valinta, sillä eri perhotyypeillä kalastetaan eri kaloja.

Perhokalastusvälineet

Perhokalastusvälineet poikkeavat suuresti virvelivälineistä.

Niiden käyttäminen on haastavampaa ja heittäminen tyypillisesti vaatii harjoittelua.

Perhokalastusvälineet luokitellaan kansainvälisen AFTM-luokituksen mukaan, joka on perhokalastusvälinevalmistajien luoma standardi, jolla siimat, vavat ja kelat luokitellaan. Numerokoodi tarkoittaa kokoluokkaa. Luokat ovat 0–24 ja yleensä saman luokan välineet sopivat yhteen, mutta poikkeuksiakin on.

Suomessa perhokalastukseen käytetään pääasiassa 1–12 luokkaisia perhokalastusvälineitä. Nämä menevät tyypillisesti seuraavanlaisten kalastuspaikkojen mukaisesti:

  • 1–3 luokkien välineet sopivat perhokalastukseen muun muassa pienissä puroissa
  • 4–6 normaaliin koskikalastukseen
  • 7–9 raskaaseen koskikalastukseen, järviin sekä merelle
  • 10–12 isoille lohijoille erittäin raskaaseen perhokalastukseen

Perhokalastuksen perusvälineitä ovat vapa, siima ja kela. Toisin kuin virvelöinnissä, jossa heitetään viehettä, perhokalastuksessa perho on erittäin kevyt ja heittämisen perusajatuksena onkin siiman heittäminen.

Perhokalastuksen heitot

Heittotekniikka on perhokalastuksen a ja o, ja perusheittoihin kuuluvat yliolanheitto ja rullausheitto.

Yliolanheitto
Rullausheitto

Perhokalastuksessa käytettävät perhot

Perhokalastuksessa käytettävät perhot jäljittelevät kalan luontaista ravintoa eli hyönteisiä, toukkia ja pikkukaloja, ja perhotyyppejä on monia erilaisia, kuten pintaperhot, uppoperhot, pikkukalajäljitelmät sekä hyönteisten toukkia jäljittelevät perhot. Perho valitaan sen perusteella, mitä kalaa halutaan pyydystää. Perhoja voi ostaa valmiina kaupasta tai sitoa itse.

Tyypillisesti käytettävät perhot ovat seuraavia:

  • Pintaperhot eli pinturit – ovat vedenpinnalla kelluvia hyönteisiä joita kala tulee syömään pinnasta
  • Uppoperhot, käytännössä perhoja jotka eivät sovi oikein muihin perhokategorioihin. Tyypillisesti mitään sen ihmeemmin mukailevan näköisiä perhoja joita moni ensikertalainen perhonsidonnassa myös sitoo
  • Larvat, pupat ja nymfit mukailevat vesihyönteisten kotelo- ja toukkavaiheita
  • Liitsit eli juotikkaita mukailevat perhot
  • Streamerit käsittävät pikkukaloja jäljittelevät perhot, tyypillisesti siis kalamaisia vaikka saattavat olla väreiltään myös kirkkaita
  • Lohiperhot – lohi on tuo kalasaalis jota moni tavoittelee. Tyypillisesti levysiipisiä lohiperhoja tai sitten putkeen sidottuja kettusiipisiä. Yleensä käytetään koukkukokoja #12 – #4/0
  • Haukiperhot ovat kokonsa puolesta kaikista suurimpia perhoja joka tyypillisesti kelpaa huonosti muille kuin hauille itselleen. Haukiperhojen kokoina on tyypillisesti #1/0 – #8/0
  • Meritaimenperhot on nimensä mukaisesti merellä tapahtuvan taimenen kalastamisesta ja sen perhoista. Perhoissa on tärkeä helppo heitettävyys, sillä merellä olosuhteet ovat usein haastavia ja heittojen tuilisi kuitenkin yltää pitkälle

Perhokalastuksen historia

Perhokalastusta pidetään vanhimpana harrastuksena harjoitettuna onkimismuotona, jonka juuret ulottuvat 200-luvun Makedoniaan, silloiseen Rooman valtakuntaan. Roomalaisen luonnontutkija Claudius Aelianuksen uskotaan kirjoittaneen ensimmäisen perhokalastukseen viittaavan tekstin kuvaillessaan makedonialaisia pyydystämässä täplänahkaisia kaloja, tarkoittaen taimenia, Astraeus-joella. Aelianus kertoo miesten käyttäneen kalastusvälineinä itsesitomaansa perhoa, jossa oli punaista villaa ja höyheniä, alle kahden metrin pituista vapaa ja punottua siimaa.

1400-luvun lopulla Englannin yläluokan tiedetään harrastaneen perhokalastusta. Vuodelta 1496 löytyykin nunnaluostarin johtaja Dame Juliana Bernerin kirjoittama ensimmäinen perhokalastusta käsittelevä essee, joka antaa niin kattavasti ohjeita kalastukseen ja kalastusvälineiden tekemiseen, että sitä voidaan pitää vieläkin pätevänä. Hieman myöhemmin, vuonna 1676, aristokraatti Charles Cotton kirjoitti ohjeita taimenen ja harjuksen pyytämiseen, ja häntä pidetään nykyaikaisen perhokalastuksen isänä.

Suomeen perhokalastuksen katsotaan saapuneen nimenomaan englantilaisten liikemiesten ja kalastusmatkailijoiden tuomana 1800-luvulla.

Kainuu on ollut keskiössä perhokalastuksen alkamisessa ja ammattimainen perhonsidonta alkoi Kajaanissa Herman Renforsin toimesta. Yhä 1950-luvulle tultaessa Suomessa sidottiin perhoja lähinnä englantilaisten oppien mukaan ja harrastus ei ollut vielä kovin yleinen kalliiden ja vaikeasti hankittavien välineiden vuoksi.

1970-luvulta lähtien perhokalastus alkoi kuitenkin yleistyä, kun Suomeen sopivia tekniikoita ja perhoja oli kehitetty enemmän, ja on siitä lähtien yleistynyt vuosi vuodelta siten, että nykyisin perhokalastusharrastajia arvioidaan Suomessa olevan jo kymmeniätuhansia.

Perhokalastuksella saatavat kalat

Perhoja käytetään pyytämään kalalajeja, jotka hakevat ravintoa veden pinnalta. Yleensä mielikuva perhokalastuksesta on lohikalojen pyytäminen virtaavasta vedestä, mutta perholla on mahdollista kalastaa lähes kaikkia kalalajeja.

Suomessa helpoiten saalista saa lohesta, taimenesta, kirjolohesta ja harjuksesta.

Taimen

Taimenta on täällä kalastettu jo sadan vuoden ajan, ja koska sitä on istutettu ympäri maata, sitä löytyy kalastettavaksi lähes kaikkialta.

Harjus

Pohjois-Suomen pääsaaliskala on harjus, jota esiintyy melkein kaikissa virtavesissä ja useissa järvissä.

Lohi

Lohijoet tarjoavat haastetta ja isoakin saalista, ja Teno-joki on suosittu kohde isoja lohisaaliita haluaville.

Hauki

Perholla on helppoa kalastaa myös matalista vesistä, kuten karikoiden ja kaislikoiden laidoilta, joista voi saada saalikseen haukea, josta on tullut yhä suositumpi kalastuskohde perhokalastajien keskuudessa.

Lähes kaikkialta Suomesta löytyvä siika on myös mainio kohde, tosin hieman haastavampi saada saaliiksi. Myös herkullisen makuista ahventa on mahdollista kalastaa perholla. Etelä-Suomen jokivesistä voi saada saaliikseen lisäksi toutaimen, turpaa ja säynettä.

Meritaimenen rannikkoperhokalastus on yleistynyt 2000-luvulla. Mahdollisuudet perhokalastuksessa ovat siis monet, joten aina voi löytää uusia kohdekaloja narrattavaksi ja oppia uutta, sekä tutustua uusiin kalastuspaikkoihin, niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Perhokalastusvälineet

Laadukkaat perhokalastusvälineet ovat tärkeä osa onnistunutta kalastuskokemusta.

Perhokalastajan perusvarusteita ovat vapa, siima ja syöttinä käytettävä perho.

Perhovapa

Perhovapa on useimmiten hiilikuituseosta. Lisäksi on lasikuituisia vapoja ja arvokkaimmat voivat olla bambua.

Vapoja on sekä 1-kätisiä että 2-kätisiä, joista ensiksi mainitut asettuvat pituudeltaan 210–330 cm:n välille ja jälkimmäiset 300–550 cm:n välille. Ne eroavat toisistaan lähinnä painon suhteen.

Painoluokituksen lisäksi huomiota kannattaa kiinnittää siihen, millä nopeudella vapa palautuu taivutuksesta ja kuinka suurelle kaarelle se pystyy taipumaan. Hitaampi ja keskipainoinen vapa soveltuu paremmin aloittelijalle, koska se on helpompi käsitellä ja antaa enemmän virheitä anteeksi.

Perhosiima

Hyvään perhosiimaan kannattaa panostaa. Perhosiima saa aikaan vavan kuormittumisen ja mahdollistaa heittämisen ja on siten perhokalastuksessa kaikista tärkein elementti.

Siima on kaksikerroksista ja sen ydin takaa lujuuden, kun taas pinnoite takaa heitto- ja kalastusominaisuudet. Siimaa on olemassa kolmea erilaista: pohjasiima, heittosiima ja perukesiima.

Perhokelan pohjalle puolataan pohjasiima, jota saatetaan tarvita kalan pitkissä väsytystaisteluissa. Sitä on yleensä kelalla 10–200 metriä.

Seuraavaksi laitetaan heittosiima, joka ei ole tasapaksu, vaan esimerkiksi kärjestään paksumpi tai keskeltä paksumpi, joka ohenee päissä. Kärjestään paksua mallia kutsutaan ”weight forward” -malliksi (WF) ja keskeltä paksua siimamallia ”double taper” -malliksi (DT), joista WF-siimaa käytetään yleisimmin.

Lisäksi perhosiimat luokitellaan pinnoitteen antamien ominaisuuksien mukaan, joten on kelluvia F-siimoja (floating), hitaasti uppoavia I-siimoja (intermediate), uppoavia S-siimoja (sinking), nopeasti uppoavia FS-siimoja (fast sinking) ja kärkiuppoavia ST-siimoja (sink tip). Heittosiimaa voi olla noin 30 metriä.

Heittopään kärjessä on vielä kolmannen tyyppinen siima eli peruke. Perukkeen on oltava kartion muotoinen ja sen paksumpi pää sidotaan siimaan ja ohuempi perhoon, ja se varmistaa perhon laskeutumisen hallitusti veteen. Perukesiima on yleensä 1–9 metriä pitkä.

Harrastuksen alkuun pääsee helpoiten hankkimalla aloittelijalle soveltuvan perhokalastussetin, joka kattaa erilaisiin kalastuspaikkoihin sopivat perusvarusteet ja -välineet, joilla varmasti pystyy aloittamaan perhokalastuksen.

Käteviä perhokalastussettejä löytyy toki muillekin kuin aloittelijoille ja kaiken kaikkiaan valmis setti on helppo ja edullinen tapa hankkia kerralla kaikki tarvittava.

Perhokalastussettejä löytyy monia erilaisia, jotka on räätälöity esimerkiksi tietyn kalalajin, kuten hauen tai lohen, kalastukseen. Tarvittaessa kannattaa kääntyä aina asiantuntijan puoleen, jotta varmistaa sen, että hankkii oikeanlaiset ja laadukkaat perhokalastusvälineet.

Perhot ja perhonsidonta

Perhokalastuksessa käytettävien perhojen on tarkoitus jäljitellä elävää hyönteistä, toukkaa tai pikkukalaa ja siten saada kala kiinnostumaan tai ärsyyntymään perhosta ja tärppäämään.

Perhotyyppejä on monta erilaista, joiden ominaisuudet on tarkoitettu houkuttelemaan tiettyjä kalalajeja tietyntyyppisissä vesistöissä. Pintaperhot matkivat nimensä mukaisesti veden pinnalla kelluvia tai veden varaan joutuneita hyönteisiä ja niillä voi kalastaa lähes kaikkia virtaavan veden kaloja, mutta erityisesti niitä käytetään taimenen, harjuksen ja kirjolohen pyytämiseen.

Uppoperhot taas jäljittelevät tyypillistä kalan ruokaa veden pintakalvon alla ja uppoperhoihin lukeutuu esimerkiksi hyönteisten toukkia jäljittelevät perhot, kuten larvat, pupat ja nymfit, sekä juotikkaita jäljittelevät liitsit. Uppoperhot ovat parhaimmillaan kirjolohen, taimenen ja harjuksen kalastamiseen.

Perhokalastustavoista helpoimpana pidetään kalastusta pikkukalaa jäljittelevällä perholla eli streamerilla. Ne voivat muun muassa jäljitellä särkikaloja, ahvenia tai simppuja. Streamerit voivat olla 2–15 senttimetriä pitkiä ja niillä kalastetaan pääasiassa isoja taimenia, mutta myös muita isoja kaloja.

Lohien kesyttämiseen on suunniteltu erityisiä lohiperhoja ja niitä on hyvin monenlaisia ja kokoisia. Monella kalastajalla onkin oma mielipiteensä juuri parhaiten lohta houkuttelevasta perhosta. Lohiperhoja löytyy pienikokoisista pohjoisen kalavesiin sopivista aina isoihin ja tuuheisiin etelän vesistöjen perhoihin.

Hauen perhokalastuksesta on tullut suosittua viime vuosina ja siihen puuhaan löytyy hauen kamppailun kestäviä isoja haukiperhoja, jotka näyttävät eläväisiltä seisovassa vedessä ja houkuttelevat haukia.

Perhonsidonta

Monet perhokalastajat eivät halua ostaa perhojaan valmiina, vaan haluavat sitoa perhonsa itse. Perhonsidonnasta voi tulla monelle harrastajalle vähintään yhtä tärkeä osa perhokalastusta kuin itse kalastamisestakin.

Perhokalastus on jännittävää ja elämyksellistä, mutta entistä hienompaa siitä tulee, kun on osannut itse sitoa omat perhonsa ja oppii ymmärtämään, millainen perho toimii millekin kohdekalalle parhaiten.

Perhonsidonta on keskittymiskykyä vaativaa käsityötä, jossa perho rakennetaan erilaisista höyhenistä ja eläinten karvoista tai keinotekoisista materiaaleista sitomalla niitä sidontaan erityisesti kehitetyllä sidontalangalla koukkuun.

Perhonsidontaan tarvitaan erilaisia materiaaleja ja työkaluja riippuen siitä, millaisia perhoja aiotaan sitoa.

Välttämättömiä perustyökaluja ovat muun muassa perhonsidontapenkki, spigotti eli lankarullan pidin, sidontalanka ja sakset.

Erilaisten perhojen sidontaa on olemassa perhoreseptejä, jotka kertovat tarkkaan, mistä materiaaleista mikäkin perhon osa rakennetaan.

Ajan myötä harrastaja saattaa haluta kehittää omia perhoreseptejään sen mukaisesti, miten kalastusreissujen kokemukset ovat opettaneet siitä, minkälainen perho toimii syöttinä parhaiten.

Helpoimmalla tavalla perhonsidontaa oppii käytännön kurssilla tai jonkun opettamana, mutta videoista ja teoriakirjoista sekä internetistä löytyvistä perhoresepteistä saa myös apua. Erikoisliikkeet osaavat myös opastaa laadukkaiden perustarvikkeiden ostossa, jotta tulee valittua kaikki tarpeelliset ja oikeat välineet niiden perhojen tekoon, joita haluaa lähteä tekemään.

Perhokalastuskaupat

Perhokalastuksen aloittamisen ensiaskel on oikeanlaisten ja laadukkaiden välineiden hankkiminen. Kalastukseen erikoistuneet kaupat tarjoavat esimerkiksi käteviä perhokalastussettejä, joilla pääsee helposti alkuun.

Jos perhokalastuksen viehätys on saanut harrastajan jo koukkuun, perusaloitussetin jälkeen voi tehdä mieli laajentaa välinekokoelmaa ja siten myös saada vaihtelua siihen, mitä kaloja saalikseen saa.

Kaupoista löytyy paljon paitsi kalastusvälineitä, myös perhoja, kahluuvarusteita, reppuja, aurinkolaseja ja mielenkiintoista kirjallisuutta aiheesta.

Perhonsidontaa harkitsevalle tai sitä jo harrastavalle löytyvät sidontamateriaalit, työkalut, koukut ja sidontapenkit.

Kalastukseen erikoistuneet liikkeet palvelevat kalastajaa asiantuntevasti ja kaupoista voi saada välineiden lisäksi käytännön apua ja vinkkejä perhokalastukseen. Jos on perehtynyt jo etukäteen hieman perhokalastuksessa tarvittaviin välineisiin, ovat verkkokaupat kätevä ja nopea vaihtoehto tuotteiden kotiin saamiseksi, missä tahansa päin Suomea asuukin.

Oletuskuvan tekijänoikeudet: Carolyn Savell

Suomen luonnonkukat ovat kukkien aateleita!

Suomen luonnonkukat ovat yksi Suomen yleisimmistä kasveista, joiden lukuun sisältyy runsaasti erilaisia kukkia ja marjoja.

Näistä luonnonkasveista muutamina esimerkkeinä toimivat esimerkiksi mustikka, puolukka, hieskoivu, kotikataja ja kiiltopaju.

Tämä artikkeli esittelee pähkinänkuoressa Suomen kauneimmat luonnonkukat. Jos siis suomalaiset luonnonkukat kiinnostavat sinua, olet tullut oikean artikkelin pariin.

Suomen luonnonkukat

Suomen luonnosta löytyy runsaasti luonnonkukkia, joista tunnetuimmat lienevät nämä:

  • Valkoapila
  • Ahdekaunokki
  • Aho-orvokki
  • Ahokeltano
  • Aholeinikki

Tässä artikkelissa tutustumme lähemmin kahteen luonnonkauniiseen kaunottareen: ahdekaunokkiin ja aho-orvokkiin.

Ahdekaunokki on nimensä mukaisesti oikea kaunotar

1

Ahdekaunokki

Ahdekaunokin tieteellinen nimi on Centaurea jacea

Tutustutaanpa hieman lähemmin ahdekaunokkiin.

Tämä mielenkiintoisen näköinen kasvi kuuluu asterikasvien heimoon ja sädekaunokkien sukuun. Se on monivuotinen kasvi, joka kasvattaa vahvan juurakon.

Korkeudeltaan ahdekaunokki on 30–80 senttiä ja sen varsi on monivartinen. Kukat ovat kooltaan 3–4,5 senttimetrin levyisiä ja muistuttavat mykeröitä.

Kukka viihtyy luonnossa, erityisesti kuivilla niityillä ja kedoilla. Sen voi löytää myös ahoilta, laitumilta, metsänreunoista, joutomailta ja pientareilta. Kasvin parasta kukinta-aikaa on heinä-elokuu.

Nimensä mukaisesti tämä kasvi on oikea kaunotar – joskaan ei ehkä perinteisellä tavalla, vaan pikemminkin ahdekaunokki hurmaa persoonallisuudellaan ja ainutlaatuisuudellaan. Ahdekaunokin kanssa muita samaan sukuun kuuluvia lajeja ovat esimerkiksi keltakaunokki, mustakaunokki, ketokaunokki ja ruiskaunokki.

Aho-orvokki on herkän suloinen

1

Aho-orvokki

Ahdekaunokin tieteellinen nimi on Viola canina

Aho-orvokki kuuluu pikkuaho-orvokkien alalajiin ja orvokkikasvien heimoon. Tässä kukassa on jotakin herkän suloista.

Korkeudeltaan aho-orvokki on 8–40 senttimetriä. Sillä on lehdekäs varsi ja sen kasvuasento on rennon pysty. Kukkien väri on hennon sininen ja kukan sisäosat ovat valkoiset. Toisinaan esiintyy myös harvinaista kokovalkoista kukkaa. Tällaisen kukan edessä ei voi kuin ihastella sen kauneutta!

Aho-orvokin lehdet ovat korvakkeellisia ja kierteisiä. Niissä on myös ruodit. Aho-orvokin hedelmä on kota, joka sisältää 3 liuskaa.

Kasvi viihtyy kuivilla mäenrinteillä, melko kuivilla niityillä, kedoilla ja pientareilla. Kukan voi löytää myös tienvarrelta, avoimesta metsästä tai lehdosta. Myös kulo- sekä hakkuualueet ovat tyypillistä kukan kasvualuetta, samoin rantametsiköt, metsänlaidat, hakamaat, lehtoniityt ja harjunrinteet.

Kasvi on monivuotinen ja kukkii touko-kesäkuussa ja kesä-heinäkuussa. Moni päiväperhoslajeistamme pitää toukkavaiheessa orvokkikasveista ja käyttää niitä ravintokasveina.

Aho-orvokin kanssa samaan lajiin kuuluu myös metsäorvokki, suo-orvokki ja pelto-orvokki.

Tavallisimmat suomalaiset luonnonkasvit

Nämä kaksi kukkaa olivat vasta ensisoittoa siihen, mitä kaikkea tämä sivu tuleekaan pitämään sisällään. Tulemme kattamaan tänne paljon suomalaisia luonnokasveja monesta eri kasviheimoista. Luvassa on siis kasvikuvauksia mm. seuraavista heimoista:

  • Siemenkasvit
  • Havupuut
  • Sanikkaiset
  • Liekomaiset
  • Sammalet

Sivuston valmistuminen

5%

Hirvipilli tai hirvivaroitin varoittaa ja auttaa välttämään hirvikolareita

Hirvipillien tehtävä on edesauttaa välttämään hirvi- tai peurakolareita. Toimintaidea on suhteellisen simppeli, sillä varoitusääni perustuu hirvipillin läpi kulkevaan ilmavirtaan jonka kautta syntyy korkeataajusääni jonka villieläimet kuten hirvet tai peurat kykeenvät kuulemaan.

Tämä korkeataajuusääni ei kuitenkaan aiheuta häiriöitä matkustajille tai lemmikkieläimille, sillä tuo korkeataajuusääni kulkee eri kuulotaajudella. Tällöin hirvipillin kuuleekin ainoastaan villieläimet, jotka pitävät ääntä epämieluisana ja saa aikaan sen, että eläimet pysähtyvät. Tämä taas vapauttaa auton kuljettajalle mahdollisuuden reagoida paremmin ennen mahdollista yhteentörmäystä.

Paras hirvivaroitin: Hobi hirvipilli

Hobi hirvipilliä on tuotu Suomeen jo vuodesta 2004 lähtien. Tämä aito kanadalainen hirvivaroitin pyrkii vähentämään mahdollisuuksia joutua villieläinten kanssa kolariin.

Hirven kuuloalue pyörii 200 hertsistä yli 20 000 hertsiin. Hobi hirvipilli kykenee tuottamaan ääntä ainakin 40 000 hertsiin saakka.

Se miksi ihminen ei kuule hirvipillin ääntä johtuu siitä, että ihmisen kuuloalue päättyy noin 18 000 hertsiin. Normaali puhealue on 1000 – 6000 hertsin taajuudessa.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkijana toiminut hirvieläinasiantuntija Kaarlo Nygrén on yksi Suomen johtavista hirvieläintutkijoista, joka on vaikuttanut merkittävästi siihen, että Suomen maanteille on tullut hirviaidat.

Vuonna 2004 Hobin maahantuoja oli kontaktoinut Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksella toimineen Kaarlo Nygrénin ja suorittaneet yhteisesti Joensuun yliopiston kanssa Hobi hirvipillin tuottamien äänten taajuudet ja millä nopeudella ajettaessa hirvipilli ääntä lähettää – käytännössä siis toimiiko hirvipilli käytännön arjessa. Kaikki äänenspektrit ja äänitasot mitattiin sekä pakotetulla, että vapaalla ilmanvirtauksella ja todellisissa olosuhteissa.

Tässä testissä todettiin, että hirvipillin vaatiessa ilmaa eteen, että taakse, on perustoimintaidea läpivirtaustekniikka. Tutkimuksesta selvisi, että auton ajonopeuden ollessa 100 kilometriä tunnissa, hirvipilli tuottaa 102,7 desibeliä ääntä (jota siis vain villieläimet kykenevät kuulemaan).

Grand Teton NP-12
Lähde: https://www.flickr.com/photos/allan_harris/4901928416/

Onko hirvipilli humpuukia?

Hirvipilli on monessa Kanadan provinsissa pakollinen ja kehitetty Pohjois-amerikassa juurikin näihin olosuhteisiin. Sikäli kaksi kappaletta hirvipillejä maksaa halvimmillaan alle kymmenen euroa, joten investointi ei ole mahdoton – jos sillä saa aikaiseksi hirvikolarivaaran pienentämisen.

Moni taho kuitenkin kyseenalaistaa hirvipillin toiminnan, kuten vaikkapa Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen, jonka paras vinkki hirvikolarin välttämiseksi on pitää ajovalot kunnossa ja puhtaina sekä varmistaa, että ajettaessa katse hakeutuu riittävän pitkälle etsimään hirvieläimiä tien reunoilta.

Hirvipillin vaikutus villieläimiin

Hirvipillin tarkoitus on saada eläin pysähtymään ja kuuntelemaan hirvipillistä lähtevää korkeataajuista ääntä. Testien mukaan villieläimet lopettavat sen hetkisen toimintansa ja kääntävät korvansa tai päänsä jotta pystyvät reagoimaan mistä hirvipillin ääni syntyy.

Kun villieläin reagoi ääneen, jää tällöin kuitenkin vielä kuljettajan tehtäväksi reagoida villieläimeet ja pyrkiä välttämään kolaria. Olosuhteet, tilannenopeus ja kuljettajan reagointi ovat siis aina vaikuttavina tekijöinä siihen pystyykö hirvipilli estämään kolarin syntymistä.

Kokemuksia hirvipillistä

Hirvipillillä vältät hirvikolarit

Hirvikolarit liikennevakuutuksien korvaamista syistä ovat vähentyneet, mutta muut eläinkolarit ovat lisääntyneet merkittävästi kertoo Lähitapiolan toukokuussa 2020 julkaisema tiedote.

Osana syytä on peurojen lukumäärän kasvu, sillä peurakanta on kasvanut parin vuosikymmenen aikana yli 200%.

Vuosittain riistaonnettomuuksia tapahtuu suomessa n. 12 000 kappaletta, joista hirvikolareita on 1956 ja peurakolareita 6251 kappaletta.

Kolareiden välttämiseksi kannattaa muistaa nämä:

  1. Hirvieläinvahingot tapahtuvat tyypillisesti aamulla klo 7-9 välillä ja iltaisin 17-20 välillä. Juuri silloin kun päivä pitenee ja hämärä joko poistuu tai laskee.
  2. Ajonopeudella suuri vaikutus kolarin välttämiseksi
  3. Jos huomaat hirvieläimen, vähennä nopeutta välittömästi. Tarkkaavaisuus on siis a ja 0, jolla kolareita vältetään.
  4. Hanki hirvipilli, jolloin pienennät riskiä joutua hirvieläinkolariin

Oletuskuvan lähde: https://www.flickr.com/photos/jshakulinen/20374712875/