Telttavertailu – kaikki teltoista!

Retkeily on mukava, luonnonläheinen harrastus. Yön yli kestävälle retkelle voi lähteä, vaikka omaan lähimetsään, leirintäalueelle tai kohteeksi voi ottaa myös pidemmän vaellusreitin vaikkapa pohjois-suomessa. Varusteiden valintaan vaikuttaa olennaisesti, retkeileekö kuinka usein, kauanko retkellä viipyy ja minkälainen maasto on kyseessä.

Lyhyelle, yhden yön kestävälle reissullekin tarvitaan kuitenkin perusvarusteet, jotta retkestä voi varmasti nauttia kunnolla. Pidemmälle vaellukselle tarvitaan tätäkin enemmän varusteita, mutta kannattaa ottaa myös huomioon, että tarvikkeet tulee jaksaa kantaa niin, että kulkemisesta ei tule liian vaivalloista. Teltta on yksi tärkeimmistä retkivarusteistasi, ja sen valintaan kannattaa paneutua kunnolla.

Tässä artikkelissa kerromme mitkä tekijät vaikuttavat teltan valintaan ja minkälaisia kysymyksiä sinun kannattaa ottaa huomioon omaa telttaa valitessasi.

Teltan valitseminen: tärkeimmät tekijät telttakaupoilla

Telttaa valitessa kannattaa miettiä omia kriteereitään sekä teltan käyttötarvetta. Ota ainakin seuraavat seikat huomioon:

  • Kenelle teltta hankitaan?
  • Millainen budjetti sinulla on?
  • Montako ihmistä telttaa yleensä käyttää samaan aikaan?
  • Miten pitkiä matkoja telttaa kannetaan?
  • Minkälaisissa olosuhteissa retkeillään?
  • Kuinka usein retkeilet?

Jos vaellat yksinään, yhden hengen teltta voi olla kätevä vaihtoehto pienen kokonsa ja keveytensä vuoksi. Jos retkeilijöitä on useampia, tai haluat muuten lisää asuintilaa retkellesi, kannattaa valita hieman suurempi teltta. Mitoita teltta sen mukaan, montaako yöpyjää sen tulee suojata. Ota huomioon myös varustemäärä. Jos haluat säilyttää varusteitasi teltan sisällä, kannattaa valita kookkaampi vaihtoehto tai sellainen, jossa on erillinen sisäänkäyntitila eli absidi varusteiden säilyttämistä varten.

Monesti perheen nuorimmille hankitaan ensimmäiseksi teltaksi kevyt ja pienikokoinen teltta. Ota kuitenkin huomioon, että useinkaan lapsi ei itse kanna telttaa pitkiä matkoja, joten esimerkiksi leirikäyttöön tarkoitettu teltta voi olla hieman suurempi, jotta teltassa on enemmän tilaa viettää aikaa esimerkiksi sadepäivinä.

Mitä pidemmälle vaellukselle lähdetään, sitä enemmän varusteita tarvitaan. Kuorma tulisi kuitenkin pitää mahdollisimman kevyenä, jotta kulkeminen olisi samalla mukavaa ja helppoa. Kevyet kantamukset ovat erityisen tärkeässä asemassa silloin kun vaelluksen maasto on haasteellinen. Teltoissa on paljon valinnan varaa ja vaihtoehtoja on aina suuremmista ja raskaammista perheteltoista aina kevyempiin, mutta myös usein pienempikokoisiin telttoihin.

Valintaa tehdessä ota huomioon myös se, käytetäänkö telttaa vain kesäisin hyvällä säällä vai tuleeko sen kestää myös kunnon syksyisiä rankkasateita ja ehkä myös pakkasta. Pidä silmällä myös mahdollista budjettiasi. Vaikka erilaiset ominaisuudet saattavat nostaa teltan hintaa, myös edullisempia, mutta kohtuullisen laadukkaita vaihtoehtoja on saatavana.

Yhden hengen teltta on kevyt ja kätevä

Jos retkeilet yksinään, voi yhden hengen teltta olla hyvä vaihtoehto. Etenkin pitkillä vaelluksilla jokainen lisägrammoja varusteisiisi lisäävä tuote kannattaa miettiä tarkkaan. Yhden hengen teltoissakin on kuitenkin useita vaihtoehtoja ja voit valita minkälaisia ominaisuuksia tarvitset omaan vapaa-ajan viettoosi. Useimmat yhden hengen teltat soveltuvat käytettäväksi keväästä syksyyn, mutta myös talviretkeilyyn sopivia vaihtoehtoja on tarjolla. Huonommissa keleissä vaeltavien kannattaa katsoa enemmän teltan laatua ja ominaisuuksia eikä keskittyä pelkästään teltan keveyteen.

Kevyt teltta pidemmille vaelluksille

Eripainoisia telttoja vertaillessa tulee ottaa huomioon vaatimukset, joita teltalle on. Jos telttaa joutuu kantamaan pitkiä matkoja, kannattaa valita mahdollisimman kevyt teltta. Keveyden lisäksi telttaa valitessa tulee kuitenkin ottaa huomioon myös muita tekijöitä. Lisäksi, jos telttapaikalle saavutaan jollain kulkuneuvolla, ei teltan painolla ole yhtä suurta merkitystä kuin vaelluksilla.

Teltan painoon vaikuttaa toki teltan koko, mutta paino on paljon kiinni myös materiaaleista, joista teltta on valmistettu. Materiaaleissa on eroja ja usein huipputeknologiset valmistustavat ja -materiaalit vaikuttavat myös siihen, että kevyemmät teltat ovat hintaluokaltaan muita telttoja arvokkaampia.

Teltta itsessään koostuu eri osista, jotka kaikki vaikuttavat sen kokonaispainoon. Telttakangas voi olla esimerkiksi puuvillaa, polyesteriä tai nailonia. Puuvillakankainen teltta on kaikkein painavin vaihtoehto, mutta toisaalta se taas kestää eri olosuhteita toisia materiaaleja paremmin. Nailon on näistä vaihtoehdoista kevyin materiaali, mutta se on toisaalta repeytymisherkkä ja altis UV-säteilylle.

Telttakankaan lisäksi kokonaispainoon vaikuttaa kaarien ja kiilojen paino. Kaikkein edullisimpien telttojen kaaret on valmistettu lasikuidusta, teräksisiä kaaria ei uusimmissa teltoissa enää juurikaan käytetä. Hieman arvokkaampi, mutta kevyempi materiaali on alumiini, josta valmistetut telttakaaret ovat lasikuitua kestävämpiä. Kaikkein kevyintä on hiilikuitu, mikä luonnollisesti myös nostaa hieman teltan kokonaishintaa. Kiiloissa käytetään materiaalina yleisimmin terästä tai alumiinia. Teräs on raskaampi, mutta myös kestävämpi ja toisaalta edullisempi materiaali. Alumiini on hieman arvokkaampi materiaali, mutta alumiinista valmistetut kiilat ovat huomattavasti kevyemmät kantaa.

Ultrakevyt teltta, kun kannettavaa on paljon

Erityisen kevyet teltat ovat käteviä silloin, kun jokainen lisägramma on merkittävä. Ultrakevyitä telttoja valmistetaan esimerkiksi silnylon-materiaalista, jossa nylonkangas on päällystetty silikonilla. Toinen erittäin kevyissä teltoissa käytetty materiaali on Dyneema-komposiittikangas, joka on ehkä kaikkein kevyin telttakankaiden valmistusmateriaali. Tästä materiaalista valmistetut kahden hengen teltat voivat olla vain noin 500–700 gramman painoisia. Kevyimmissä vaihtoehdoissa teltta pystytetään vaellussauvojen varaan. Mahdolliset telttakepit lisäävät kantamuksen painoa jonkin verran ja yleisimmin ultrakevyissä teltoissa käytetään materiaalina hiilikuitua. Kevyimpien telttojen kiilat on usein valmistettu alumiinista tai erityisen kevyestä titaanista.

Jos valintakriteerinä on löytää ultrakevyt teltta, kannattaa ottaa huomioon myös teltan kestävyys ja se, minkälaisissa olosuhteissa telttaa tullaan käyttämään. Raskaammista materiaaleista valmistetut teltat ovat usein hieman kevyitä telttoja kestävämpiä, mutta huipputeknisistä materiaaleista valmistetut teltat ovat kuitenkin yhä paremmin erilaisia sääolosuhteita kestäviä.

Kupoliteltta vai tunneliteltta?

Teltan muodon valinta riippuu siitä, kuina monelle hengelle tarvitaan tilaa teltassa. Lisäksi omat mieltymykset vaikuttavat teltan mallin valintaan. Eri malliset teltat soveltuvat usein myös toisia telttoja paremmin erilaisiin olosuhteisiin. Yhden hengen teltat ovat usein tunneliteltan mallisia.

Telttailetko yksin vai retkeiletkö koko perheen kanssa? Valitse teltta käyttötarkoituksen mukaan, mutta ota huomioon, että usein perheen kanssa retkeiltäessä vaeltaminen ei useinkaan ole pääasiassa, jolloin mukana voi olla jopa hieman suurempi ja raskaampi teltta. Usein perheen yhteisessä käytössä olevaksi teltaksi valitaankin kupoliteltta, jossa on reilusti tilaa nukkua ja leikkiä ja syödä huonomman sään sattuessa kohdalle. Kupoliteltta lisää myös asumismukavuutta, sillä sen sisällä mahtuu paremmin ojentumaan ja esimerkiksi pukeutumaan. Myös useamman teltan hankinta voi tulla kysymykseen, jos lapset ovat isompia tai perhe halutaan jakaa eri telttoihin mukavuussyistä.

Jos retkeilet yksinään ja haluat valita yhden hengen teltan, valitse sen malli käyttötarkoituksen mukaan. Useimmat yhden hengen teltat ovat tunnelitelttoja, joiden sisääntuloaukko on teltan päädyssä. Nämä teltat on suunniteltu yöpymistä varten. Voit myös valita hieman korkeamman mallin, jossa mahtuu paremmin istumaan ja toimimaan. Yhden hengen teltta voi olla kätevä varuste myös retkille, joille lähetään seurueen kanssa. Tällöin mukaan voidaan ottaa isompi teltta, jossa voidaan viettää yhdessä aikaa ja pienemmät, yhden hengen teltat nukkumista varten. Tämä on kätevä ratkaisu etenkin pidemmillä, suuremman retkikunnan vaelluksilla ja silloin kun retkeilijät kaipaavat yksityisyyttä tai ovat hieman vieraampia toisilleen.

Tuulettuminen sekä toisaalta lämmön sisällä pitäminen ovat seikkoja, jotka tulee ottaa huomioon telttaa valitessa. Tunneliteltoissa on usein tuuletusaukot molemmissa päissä, jolloin telttaan saa aikaan läpivedon. Myös useimmissa kupoliteltoissa tuuletusaukot mahdollistavat ilmanvaihdon säätelyn. Pienemmissä teltoissa tuuletus voi tapahtua oviaukon kautta tai liepeiden alta.

Vaellusteltta vaativalle eränkävijälle

Käsite vaellusteltta on joustava ja monesti retki- ja vaellusteltoista käytetään samoja nimityksiä puhujasta ja kontekstista riippuen. Retkiteltalle yleisesti asetetaan vähemmän vaatimuksia kuin vaellusteltalle ja vaellusteltalta toisaalta odotetaan enemmän ominaisuuksia. Retkiteltaksi soveltuvat useanlaiset telttatyypit, sillä kantomatkat ovat usein lyhyempiä ja lyhytkestoiseen yöpymiseen kelpaa monesti hieman edullisempikin teltta.

Vaativampaan käyttöön kannattaa valita laadukas vaellusteltta, joka sopii niin pitkille vaelluksille kuin myös tilapäisempään retkikäyttöön. Kannattaakin siis punnita sitä, mitkä ovat vaativimmat olosuhteet, joissa telttaa aikoo käyttää ja mitä mukavuuksia toisaalta retkeilyltä kaipaa. Huomioon otettavaa on se, että vaellukselle valitaan usein mieluummin kevyempi teltta pidemmän kantomatkan vuoksi.

Telttakankaan vedenkestävyys kannattaa ottaa huomioon etenkin vaellustelttaa valitessa. Kun retkeilijä ei voi lähteä rankkasateen yllättäessä kotiin tai pitää sadetta laavussa tai leirintäalueen kahviossa, on vaatimukset teltan vesipilariarvoille suuremmat. Mitä korkeampi vesipilariarvo telttakankaalle on annettu, sitä enemmän veden painetta se kestää. Tätäkin arvoa tärkeämpää on kuitenkin tarkistaa, että teltassa on tiivistetyt saumat, joista vesi ei pääse läpi ja että teltan saa kiristettyä kireälle, jottei se ala pussittaa veden painosta.

Telttaa valitessa kannattaa huomioida myös telttakankaan laadun lisäksi se, onko teltta yksi- vai kaksikerroksinen. Yksikerroksisen teltan sisäpinnalle kertyy helpommin kondenssivettä ja vaikka kaksikerroksinen teltta onkin hieman tätä painavampi, tuo kaksikerroksinen teltta kuitenkin asukkaille paljon lisämukavuutta.

Kuorivaatteet – säänkestävät vaatteet moniin tilanteisiin

Jos parikymmentä vuotta sitten olisi kysynyt keneltä tahansa kaduntallaajalta, mikä on kuoritakki, ei siihen olisi saanut vastausta. Nyt useimmilla, kaupunkiasukista luonnon helmassa hengailevaan, on usein käsitystä siitä, mistä kuorivaatteissa on kyse ja millaisia ominaisuuksia niin kuorihousut sekä kuoritakit tarjoavat muunlaisiin ulkovaatteisiin verraten.

Kuorivaatteet ovat käsite, jota käytetään erityisesti ulkoaktiviteetteihin soveltuvista vaatteista. Kuorivaatetukseen voivat kuulua esimerkiksi kuoritakit, kuorihousut, kuorihaalarit kuin kuorihanskatkin — niitä kaikkia yhdistää suojaava ja vedenpitävä kalvo, joka takaa miellyttävän olon säässä kuin säässä.

Kuorivaatteiden materiaaliin, kuorikankaaseen, liittyy monia hyviä ominaisuuksia

Kuorikankaaseen liittyy monia sellaisia ominaisuuksia, joiden ansiosta se soveltuu haastaviin sääolosuhteisiin. Laadukas kuorivaate pitää veden loitolla ja tällä tavoin vaatteen sisäkerrokset säilyvät kuivina.

Vaikka kuorikangas estää lämmön karkaamisen vaatteen sisältä, on kangas silti samalla hengittävä, jolloin hiki ei pääse tiivistymään ja muodostamaan liiaksi kosteutta vaatteen sisäpuolelle. Kuorivaatteita käytetään paljon myös siksi, että kuorikangas tarjoaa tehokkaan suojan tuulelta. Vaatteen sisäpuolelle jäävä ilma toimii tehokkaana eristyksenä, joten vaikka kuorivaate itsessään onkin melko ohut ja kevyt, pitää se kantajansa yllättävän lämpimänä.

Kuorivaatteet on valmistettu erikoismenetelmällä tiheään punotusta kankaasta, joka parantaa sen lämmöneristyskykyä. Vaatteen kuorella viitataan sen uloimpaan kerrokseen, joka eristää tehokkaasti esimerkiksi lämpöä ja kosteutta. Kalvon reiät ovat niin pienet, etteivät vesipisarat onnistu läpäisemään kerrosta, mutta ne mahdollistavat kuitenkin ihosta vapautuvan vesihöyryn poistumisen. Juuri tämän vuoksi kuorivaatteet soveltuvatkin reippaisiin ulkoilma-aktiviteetteihin, sillä pieni hikoilukaan ei yleensä saa aikaan epämukavaa oloa.

Kuorivaatteiden vedenpitävyys

Toisinaan kuorivaatteita erehdytään pitämään vedenpitävinä, mutta niitä ei pidä rinnastaa sadevaatteisiin tai muihin tehokkaammin veden loitolla pitäviin vaatteisiin. Kuoritakkeja ja muita kuorivaatteita kuvaileekin paremmin termi “vettä hylkivä” – sillä kuorivaatteet tarjoavat enemmän suojaa kuin esimerkiksi fleece, mutta eivät kuitenkaan suojaa yhtä tehokkaasti kuin esimerkiksi laskettelutakit, jotka ovat usein vedenpitäviä saumoja myöten.

On kuitenkin huomioitava, että vaikkei kyseessä olekaan 100-prosenttisesti vedenpitävä materiaali, on kuorimateriaali vettä hylkivä, erittäin hengittävä ja käytössä pitkään kestävä.

Vesipilariarvo on termi, johon saattaa törmätä kuorivaatteita vertailtaessa. Sillä viitataan takin kykyyn pitää kosteutta loitolla. Mitä suurempi vesipilariarvo on, kertoo se paremmasta vedenpitävyydestä. Pelkkää vesipilariarvoa ei kuitenkaan pidä tuijottaa takkeja vertailtaessa. Vesipilariarvo kuitenkin antaa hyvin osviittaa siitä, millaisiin aktiviteetteihin ja sääolosuhteisiin vaate soveltuu parhaiten.

Nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että yli 5 000 mm vesipilariarvolla varustetut kuoritakit ovat riittävän vedenpitäviä pitämään kantajansa kuivana lenkillä tihkusateessa. Markkinoilla on kuitenkin paljon huomattavasti korkeammalla vesipilariarvolla varustettuja kuoritakkeja. Hieman haastavampiin olosuhteisiin onkin järkevää hankkia kuoritakki, jonka vesipilariarvo on ainakin 10 000 mm tai jopa 20 000 mm. Tällöin sadetta tai räntää voi tulla taivaalta runsaamminkin ilman, että se läpäisisi takin kalvoa.

Kuorivaatteet ovat monikäyttöinen valinta

Kuorivaatteiden huima suosio perustuu ennen kaikkea niiden monikäyttöisyyteen. Kuoritakkeja ja kuorihousuja näkee käytettävän meillä Suomessakin hyvinkin erilaisten aktiviteettien parissa. Ne ovat tuttu näky niin lenkkipoluilla, golfkentillä, purjeveneillä kuin aivan tavallisina ulkoiluvaatteina vaikkapa kaupungille lähdettäessä. Kuorivaatteet ovat tyypillisesti suunnittelultaan varsin virtaviivaisia, siistejä ja hillittyjä, joten ne soveltuvat monenlaiseen käyttöön ja ovat helposti yhdisteltävissä erilaisiin asukokonaisuuksiin. 

Aivan kaikkiin tilanteisiin kuorivaatteet eivät kuitenkaan sovellu, sillä esimerkiksi kaatosateessa niiden vedenpitävyyttä ei voida taata, eivätkä ne yksin riitä pitämään kehoa lämpimänä pakkassäässä. Äärimmäisissä sääolosuhteissakin kuorivaatteita voidaan käyttää osana kerrospukeutumista, jolloin ne tarjoavat ylimääräistä suojaa ja lämpöä.

Millainen on hyvä kuoritakki?

Viime vuosien aikana kuoritakkien tarjonta on lisääntynyt valtavasti. Useimmat urheiluvaatemerkit, kuten Haglöfs, The North Face, Halti ja Helly Hansen tarjoavat omat versionsa kuoritakeista, joten valinnanvaraa riittää. Ei kuitenkaan ole yhtä ainoaa oikeaa kuoritakkia — kuorivaatteita valitessa kannattaakin kiinnittää huomiota niiden tulevaan käyttötarkoitukseen sekä olosuhteisiin, joissa vaatteita aikoo käyttää.

Tärkeä huomionarvoinen seikka kuoritakkia valittaessa sen materiaali. Kuoritakkeja on olemassa eri käyttöluokissa, joten jotkut materiaalit tuntuvat selkeästi järeämmiltä ja paksummilta kuin toiset. Mikäli itselle on tärkeää, että takki mahtuu tarvittaessa pieneenkin tilaan, kannattaa siinä tapauksessa valita käyttöön kevyempi ja helposti pakattava malli.

Kuten takeissa yleensäkin, myös kuoritakeissa on paljon eroja säätö- ja kiristysmahdollisuuksien suhteen. Ennen takin hankkimista kannattaakin pohtia, onko esimerkiksi hihojen ja helman kiristämismahdollisuus itselle tärkeää ja haluaako takkiin ehdottomasti hupun vai ei. Kuoritakit voivat olla myös malliltaan suoria, muotoiltuja tai esimerkiksi vyötäröltä kiristettäviä — jokaiseen makuun on tarjolla monipuolisesti vaihtoehtoja.

Softshell- vai hardshell-takki?

Kaupoissa on myytävänä hyvin monenlaisia eri kuorivaatteita, ja laajan tarjonnan äärellä pää voi etenkin asiaan perehtymättömällä mennä nopeasti pyörälle. Mistä tietää, millaiset kuorivaatteet soveltuvat itselle parhaiten?

Ensinnäkin kuoritakeista puhuttaessa on hyvä tehdä ero niin kutsuttujen hardshell- ja softshell-takkien välillä. Molemmat ovat kuoritakkeja, mutta niiden ominaisuudet poikkeavat hieman toisistaan. Ei olekaan täysin yhdentekevää, kumman kuoritakkityypin käyttöön valitsee.

Hardshell-takit ovat vedenpitäviä ja usein hupulla varustettuja takkeja, jotka tarjoavat kevyen, kestävän ja vedenpitävän suojan vesi- ja lumisateessa. Nimitys hardshell on peräisin siitä, että materiaali on hieman jämäkämpää ja joustamattomampaa softshelliin verrattuna. Hardshell-takkeja käytetään patikointiretkellä tai missä tahansa sellaisessa aktiviteetissa, jossa on tärkeää pysyä lämpimänä ja kuivana olosuhteista riippumatta. Yksi hardshell-takkien parhaista puolista on se, että ne ovat kevyitä ja helppo pakata pieneenkin tilaan. Mikäli toiveena on säästää tilaa pakatessa, on hardshell-takki yleensä erinomainen valinta.

Softshell-takkien materiaali on jonkin verran hengittävämpää ja joustavampaa hardshelliin verrattuna. Vaikka jotkut softshell-takit onkin saatettu käsitellä vedenpitäviksi, ovat useimmat softshell-kuoritakit ainoastaan vettähylkiviä, eivätkä siis täysin vedenpitäviä. Ne on suunniteltu mukautumaan kantajansa liikkeisiin ja ylläpitämään sopivaa ruumiinlämpötilaa intensiivistenkin aktiviteettien aikana. Moniin softshell-takkeihin on lisätty fleece- tai muu pehmeä vuori, joka tarjoaa ylimääräistä lämpöä. 

Jos edessä on koko päivän kestävä vaellusretki, ja sääennuste lupaa tihkusadetta, kannattaa mukaan pakata kosteuden tehokkaasti loitolla pitävä hardshell-takki. Jos puolestaan suunnittelee kiipeilyä, pyöräretkeä tai rentoa reippailua koleassa mutta kuivassa säässä, voi softshell-takki silloin olla paras vaihtoehto.

Kuorivaatteet ovat helppohoitoisia ja usein pitkäikäisiä

Kuorivaatteet ovat myös sikäli hyvä valinta, että ne ovat verrattain helppohoitoisia. On aina järkevää tutustua huolellisesti vaatteen pesu- ja hoito-ohjeisiin, jotta ikäviä yllätyksiä ei pääse syntymään. Karkeasti voidaan kuitenkin ohjeistaa, että kuoritakit ja kuorihousut pestään yleensä 30-40 asteessa pesukoneessa. Parhaiten kangas säilyttää ominaisuutensa ja pysyy siistinä silloin kun vaatteet pestään pelkällä pesuaineella ilman huuhteluainetta. Lienee sanomattakin selvää, ettei myöskään rumpukuivausta, kuivapesua tai valkaisua suositella kuorivaatteille. Ne kuivuvat onneksi melko nopeasti muutenkin.

Oikein huollettuna kuoritakki säilyy hyväkuntoisena käytössä vuodesta toiseen. Vaikka voisi kuvitella, että takki säilyy paremmassa kunnossa kun sitä ei pese liian usein, on totuus päinvastainen. Kuorivaatteiden säännöllinen pesu on hyväksi, sillä muutoin lika ja ihosta irtoava rasva saattavat tukkia niiden suojakalvon pienet reiät ja vaikuttaa siten vaatteen hengittävyyteen. Kuorivaatteita on mahdollista myös käsitellä niille sopivilla menetelmillä, jolloin niiden käyttöikä pitenee entisestään. Uutena kaupasta hankitut kuorivaatteet on kyllästetty vettähylkivyyden maksimoimiseksi, mutta käytön ja pesemisen myötä pintakylläste alkaa vähitellen kulua pois, jolloin käsittely kannattaa uusia.

Millaisiin käyttötarkoituksiin kuorivaatteita suositellaan?

Kuoritakit ja kuorihousut ovat monipuolisten ominaisuuksiensa ansiosta oivallinen valinta monenlaisiin ulkoilma-aktiviteetteihin. Lämmöneristyskyky, joustava ja mukavantuntuinen materiaali sekä vettähylkivyys ovat seikkoja, joista on paljon iloa lähes minkä tahansa ulkoaktiviteetin parissa. Kuoritakki onkin suosittu valinta ulkotakiksi esimerkiksi patikointiin, telttailuun, metsästykseen tai veneilyyn kolealla ilmalla, mutta yhtä lailla se soveltuu kerrospukeutumiseen paksumman takin alle silloin kun haluaa varmistaa kylmän pysymisen loitolla.

Koska kuoritakit tuntuvat kevyiltä yllä ja joustavat tarpeen mukaan, käytetään niitä paljon pyöräilyn, hiihdon ja kiipeilyn kaltaisissa lajeissa, joissa vaatteiden joustavuudella ja mukavuudella on erittäin suuri merkitys. Toinen merkittävä etu on kuorivaatteiden hengittävyys. Vaikka lajia harrastettaessa hikoilisi enemmänkin, siirtää kuoritakki tehokkaasti iholta haihtuvaa kosteutta ulos, eikä jätä sitä muhimaan vaatteen sisälle.

Kuorivaatteet ovat myös katumuodikkaan trendikäs valinta

Katukuvaan on ilmestynyt viime vuosina kuoritakkeja valtavasti, ja tätä nykyä niiden suhteen voidaankin puhua todellisesta trendistä. Vaikka kuorivaatetus onkin suunnattu selkeästi liikunnallisiin aktiviteetteihin, on se samalla myös tyylikäs valinta, johon voi hyvin pukeutua myös kaupungille lähdettäessä. Esimerkiksi musta kuoritakki näyttää hyvältä melkeinpä mihin asuun tahansa yhdistettynä, mutta värikkäämpiäkin vaihtoehtoja on tarjolla pilvin pimein.

Koska kuorivaatteet mahtuvat hyvin pieneen tilaan, kuljettaa moni laukussaan tai repussaan mukanaan aina esimerkiksi kuoritakkia kaiken varalta.

Meillä Suomessa vaihtelevat sääolosuhteet ovat kuoritakkien käytön suhteen mitä ihanteellisimmat!